Liikaa vapaa-aikaa

Iski paniikki. Tai siis meinasi iskeä. Ei kuitenkaan iskenyt. Ilmeisesti se näki jonkun kiinnostavamman henkilön, jota iskeä. #4everalone. Mutta niin... Mulle tuli, pienenä yllätyksenä, nelipäiväinen viikonloppu. Tänään (keskiviikko) oli siis viikon viimeinen työukkoilupäivä. Jos jollain on neljä (4) päivää vapaata, niin ei hän vain voi viettää sitä istumalla takamuksellaan kotonaan. Ei. Se ei vaan käy päinsä. Minunkin oli siis keksittävä jotain hyvin merkittävää tekemistä.

Kaukana jossain on pikkuinen suu, siellä asuu Eelis. Sen kotipihassa kasvaa pikkuinen puu, jolla on valtava pee... Niin siis Joensuuhun meinasin mennä. Pikkuveli asustelee ja opiskelee siellä. Ja on siellä muitakin tuttuja. Jotenkin jotain nyt yritän taas kai ehkä kertoa tässä, mutta kun ei tule mitään järkevää mieleen... 

Joensuusta on aika lyhyt matka Outokumpuun... Kai... Sielläkin ajatelin käydä juomassa. Eräs lukiotuttava asustelee siellä ja pelaa Wowia. Jännää...

Rauhaa ihmiset...?

-Jaakko

Laatu musaa ja aromipesä

Tänään on ollut yllättävän mukava päivä. Osittain siksi, että tänään on perjantai mikä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että luvassa on konaiset kaksi (2) vapaapäivää. Osittain taas siksi, että olin jo työpäivän alkaessa melko varma siitä, että tänään ei tule menemään ylitöiksi. Eikä muuten mennyt. Meni muuten juurikin tasan kolmeen. Ei olisi kyllä haitannut, vaikka olisi tänään ollut vähän lyhyempikin päivä, mutta aivan sama. Olen jokatapauksessa iloinen siitä, että onnistuin samaan tälle viikolle edes yhden ylityöttömän päivän. Mutta niin. Ehkä eniten päivästä teki mukavan se, että radiossa soitettiin ehkä kaikkien aikojen mahtavinta artistia. Ja ei. En tosiaankaan puhu Jaksonin Mikaelista tai Preslin Elviksestä. Ei. Tänään radiossa soitettiin Kyntteriä (Gunther)! Oli muuten aika mukava ajaa nurmikkoa Kyntterin tahtiin... 

Yhtä asiaa en muuten ymmärrä. Miten ihmeessä on mahdollista, että minä en tiennyt, että Kyntteriltä on tullut tänä vuonna uutta musiikkia? Miksei kukaan kertonu!? Mutta ei hätää. Minulla on onneksi koko viikonloppu aikaa juoda kaljaa ja kuunnella No Pantalonesia ja juoda kaljaa ja kuunnella vanhempaa Kyntteriä. Niin ja juoda kaljaa.

Kotiin kun pääsin, niin olin jo innoissani hakemassa jääkaapista yhtä olutta. Ja hainkin. Hyvin innoissani sen hain sieltä. Mutta sitten mutsi tuli kotiin (AI ASUTSÄ MUTSIS LUONA? No tottakai tottakai. Ja isän.) ja minun piti jättää rakas olueni ja lähteä viemään äitini hakemaan omaa autoaan huollosta, jotta hän pääsee lähtemään seikkailulle kohti tuntematonta. Siinä juuri ehdin vaihtaa työvaatteet pois päältä ja laittamaan kroksit (saletisti feikit) jalkaan. Menomatka meni ihan mukavasti. Mitä nyt vähän meinasi kroksit lipsua jaloista. Takasin päin lähtiessäni päätin sitten ottaa kroksit pois jalasta, kun ajattelin, että olisi mukavampi ajella ilman. Siinä noin kymmenen metriä ajettuani tajusin, että ei saakeli. En muuten sitten jaksanu sukkia vaihtaa. Tuli meinaan sellanen tuoksu Saabin kapiiniin, että melkein kuolin. Onneksi Saabin sähköikkunat ovat toimintakuntoiset, nimittäin jos ne olisivat olleet hajalla, niin olisin varmaan joutunut repimään ovet irti, että ilma pääsee vaihtumaan. Rupesin siinä vaan sitten miettimään, että miten on mahdollista, että kroksit (salee feikit) blokkaa hientuoksun niin hyvin, että menomatkalla en haistanut mitään. Ja musta tuntuu, että mikäli rakas äitini olisi jotain haistanut niin olisi hän siitä kyllä myös jotain sanonutkin. Ne on kuitenkin jo valmiiksi reikiä täynnä ne laitokset. Luulisi, että tuoksu, siinä missä ilmakin, kulkisi noista rei'istä molempiin suuntiin. No ilmeisesti ei... Pääsin kuitenkin hengissä kotiin juomaan olutta ja kuuntelemaan Kyntteriä... ...ja juomaan olutta, joten elämä hymyilee jälleen.

Rauhaa, ihmiset.

-Jaakko

Hei taas, maanantai.

Minkä ihmeen takia maanantaiden täytyy olla aina niin pyllystä. Se on ihan sama, vaikka ei edes tapahtuisi mitenkään ikäviä asioita. Maanantaisin vaan yleensä ketuttaa melkein aina. Joo se on yleensä työviikon aloittava päivä, eikä kaikkia välttämättä kiinnostaisi hirveästi mennä raataamaan. Minähän en siis kuulu niihin ihmisiin. Minä olen aina innoissani menossa töihin. Juoksen joka aamu hallille pää kolmantena jalkana. Siis kirjaimellisesti. Kannattaa kokeilla, se turruttaa aivot aika mukavasti työpäivää varten.

Tänään on kyllä ollut taas ihan kakka maanantai. En ollut mitenkään hirveän innoissani lähdössä töihin. Mielummin olisin jäänyt nukkumaan, mutta pakkohan se oli taas lähteä leikkaamaan ruohoa... Jeeee... Ei ollut mitenkään erityisen hankala päivä. Koneet toimi melkein hyvin ja sää oli suht mukava... Sää oli itseasiassa niin mukava, että ajattelin, että lähdenpäs töitten jälkeen vähän lonkkaroimaan, kun on tuo harrastus päässyt tänä kesänä jäämään vähän turhan vähälle. Sitten alkoi sataa ja mietin, että en sitten vissiin lähdekkään. Huomasin jo kuitenki siinä vaiheessa, että saattaa mennä jonkun verran ylitöiksi, että ei sitä varmaan jaksa enää muutenkaan mihinkään lähteä. Sitten alkoi paistaa aurinko. Ihan oli senkin mulkeron pakko kääntää vähän veistä haavassa. Ja ei. En jaksa enää vajaan yhentoista tunnin nurmikon leikkuun jälkeen lähteä urheilemaan. Pitäisi jossain vaiheessa varmaan ehtiä syömäänkin jotain ja käydä ehkä suihkussa ja olisi ihan kiva päästä ennen puolta yötä nukkumaan, kun pitää kuitenki taas aamusta olla innosta piukeena työmaalla.

Mutta joo... Ja huomenna on vasta tiistai. Viikon turhin päivä... Onneksi on sipsiä, niin voi syödä suruunsa. 

Rauhaa, ihmiset.

-Jaakko

Oli ihan kiva alkaa kirjottaa, mutta nyt vi*uttaa

Pahoittelen kielenkäyttöäni, mutta voi helvetin perkele mitä menin tekemään. Lähes vuoden tauko kirjoittamisesta ei selkeästikkään ollut kovin järkevää. En meinaa osata enää kirjoittaa. Tai siis eihän tämä namiskuukkeleiden painelu mitenkään hirveän haastavaa ole, mutta satun nyt vaan olemaan sen verran itsekriittinen, että en suostu julkaisemaan mitään latteaa kakkaa. Olisin halunnut kirjoittaa hauskan jutun siitä, miten eräs italialainen herra aikoo leikata eräältä venäläiseltä herralta pään irti, mutta se mitä sain aikaan oli lähinnä väkisin väännettyä mukahauskaa shaibendaalenia. Ei sellaista voi julkaista. Tai ainakaan minä en voi, sillä minullahan on erittäin laaja ja innokas fanikunta, jolle en halua tuottaa pettymystä.

Mutta joo... Oli ilmeisen huono idea vaihtaa kieli suomesta englantiin sen kuukaden ajaksi, jonka vietin ulkomailla. Jos olisin ymmärtänyt vain jatkaa suomeksi kirjoittelua, niin olisin luultavasti saanut pidettyä jonkin asteisen tuntuman tähän harrastukseen, mutta kun ei niin ei. Ei kai ammattitason kuulantyöntäjäkään vaihtaisi kuulaa pingispalloon kuukaudeksi. Tai jos vaihtaisi, niin on aika todennäköistä, että se kuula ei sen kuukauden jälkeen hirveän pitkälle enää liiku, tai ainakaan enää sen kymmenen kymmenen kuukauden jälkeen, jonka hän on sen pingispallo sähläilyn jälkeen ollut työntämättä yhtään mitään, kun ei kiinnosta enää, kun se pingispallon lykkiminen ei tuonutkaan olymppialaisissa sitä toivottua kultaista kaulakorua.

Se päänirroitus juttujuttu on muuten ihan oikea juttu. Joku häiskä aikoo suorittaa 2017 maailman ensimmäisen päänsiirtoleikkauksen. Mikäli jotakuta alkoi nyt tosissaan kiinnostamaan tuo juttu, niin tästä painamalla pääsee lukemaan lisää.

Minä menen nyt pelaamaan Pokémonia, koska tämä ei tunnu sujuvan toivotulla tavalla. Ja ei! En puhu mistään Pokémon Gosta, vaan ihan oikeasta Pokémonista.

Rauhaa ihmiset.

-Jaakko

Jaakko Artturi Virkkunen. Syntynyt syytettäväksi.

Nyt on hieman hölmö olo. Olen meinaan suhteellisen useita hetkiä myöhässä erään juttujuttusen kanssa. Maanantaina nimittäin oli päivä, jolloin minun olisi pitänyt päivittää läppärini salasana nykyaikaan. Jaa miksikö? No miksi ei. Jaa siksikö? No siksi juuri. Jaa juuriko? No ei, vaan oksa. Tässä vaiheessa todettakoon, että minulla ei ole hajuakaan mihin pyrin tällä. Ei sitten minkään laista. Mutta kuitenkin... Mulla on tapana vaihtaa tuo kyseinen salaisuus aina kerran vuodessa. Syntymäpäivänäni minulla on se tapana vaihtaa. Syntymäpäiväni oli maanantaina 5.10 ja nyt on perjantai 9.10. Olen siis auttamatta myöhässä. Toisaalta ei ole minun vikani, että unohdin. Median olisi pitänyt muistuttaa. 

Joka helvetin vuosi heinäkuun 25. päivänä kaikki maailman (tai ainakin Suomen) eri mediat jaksavat paasata ja muistuttaa siitä, kuinka on minun nimipäiväni. Syyttelevät vesistöjen kivittämisestä ja kylmentämisestä, tai vaihtoehtoisesti pyytelevät, etten tänä vuonna heittäisi kylmää kiveä järveen. Äitini mukaan olin joskus pienenä suuttunut, kun joku mummeli oli tullut syyttämään minua kylmien kivien heittelystä. Olin kuulema huutanut vastaukseksi, että "MINÄ EN OLE MITÄÄN KIVIÄ HEITELLYT". Enkä muuten ollut. Perhana! Mutta kuitenkin, mikäli media ja some ja kaikki aikovat joka vuosi syytellä minua kivien viskelystä ja mistälie vesistöjen kylmettämisestä, niin olisi mielestäni vähintäänkin kohtuullista, että he muistaisivat minua myös syntymäpäivänäni. Mutta ei! En ole koko pienen elämäni aikana nähnyt tai lukenut tai kuullut yhtään uutista, jossa syytettäisiin minua myös syntymästäni. Kuinka epähuomaavaista...

Vanha salasana ei ole enää salainen, sillä se on vanha. Tai onhan se kyllä toisaalta taasen vielä toistaiseksi salainen, sillä en ole vielä paljastanut mikä se oli. Se oli "jaakko22v". Aika suhteellisen luova ja hemmetin vaikeasti arvattavissa. En kuitenkaan aio paljastaa, mikä on uusi kaksikymmentäkolme vuotiaan Jaakon uusi salasana. Sehän olisi suorastaan typerää, enkä minä suinkaan ole mikään typerys.

Jaakko Artturi Virkkunen. Kurjuutta, kummallisuuksia, kiviä ja itseironiaa jo vuodesta 1992. <--- Tuon saa sitten kaivertaa mun hautakiveen, mikäli satun kuolemaan tavalla, joka sisältää kaikkia edellä mainittuja juttujuttusia.

Rauhaa, ihmiset.

-Jaakko

3x striptiisi yhen päivän aikana

Viimeiset yhdeksän päivää ovat olleet ihania. Olotilani on ollut suorastaan mahtava! Sitä sanotaan, että elämä on parasta huumetta. Sivuvaikutukset nyt vain ovat mitä ovat. Tai vaihtoehtoisesti olen vetänyt yliannostuksen.

Viimeviikon maanantai alkoi ihanasti. Lähdin töihin puoli seitsemältä ja tulin kotiin vähän yli kahdeksan. Paras työpäivä ikinä! Ainakin jos tuntimääriä katsoo. Toisaalta se, että on 38 astetta kuumetta hieman laskee ihanuustasoja. Ei siinä sitten muuta kun pomolle viestiä, että sori en oo töissä tänään. Enkä ollut muuten huomennakaan. Siis tiistaina. Olo ei ottanut kohentuakseen, joten menin keskiviikkona avautumaan kärsimyksestäni terveydenhuoltolaitokseen, joka myös terveyskeskuksena tunnetaan. Siinä odotellessani, että pääsisin ilmottautumaan kiinnittyi huomioni valkotakkiseen mieheen. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, että kyseisessä laitoksessa kuljeskelee valkotakkisia miehiä, mutta tällä kyseisellä miehellä oli tuon takin alla kulunut harmaa T-paita ja jalassa vähintään yhtä kuluneet siniset farkut. Tiedättekö sellaiset joita kaikki keski-ikäiset kaljamahaiset miehet käyttää. Ja kyllä, tälläkin herralla oli maha mallia kalja. Nuo farkut hän oli kiristänyt vyötärölleen jollain vyön tapaisella, joka todellisuudessa muistutti lähinnä likaista kuormaliinaa. Voin kertoa, että luottamukseni kyseisen herran lääkitsemistaitoja kohtaan ei herännyt.

Hetken odottelun jälkeen pääsin, arvatkaa minne, no odottamaan lisää. Hetken odottelun jälkeen minut vastaanotti nuori ja kaunis sairaanhoitajatar, joka tietysti kyseli niitä tavallisia kysymyksiä. Eli lähinnä vaan, että mistä olin tullut valittamaan. Siinä sitten vastaanotin hänen kysymyksiään ja lähetin hänelle vastapalveluksena vastauksia käyttäen äänentuottamis kykyjäni. Juuri kun tuo sairaanhoitajatar oli käskemässä minua lopettamaan tupakointia, pamahti viereisestä huoneesta paikalle mies. Käänsin katseeni häneen ja siinä hän oli. Se sama kaljamahainen farkkumaisteri. "Mikä pitää lopettaa?" hän kysyi. "Tupakan poltto" vastasi sairaanhoitajatar. "Eikä mitä. Nuori mies. Vasta alottanut." Nuo sanat kuultuani lähtivät farkkumaisterin pisteet minun silmissäni jyrkkään nousuun. Hieno mies. Ja hauskakin vielä. Hetken nuo kaksi höpisivät kahden jotain sairaala juttuja, jonka jälkeen uusi idolini poistui sinne mistä tulikin. Toiseen huoneeseen. 

Jäimme kahden sairaanhoitajattaren kanssa. Mitä tapahtuu kun nuori mies jätetään kahden nuoren ja kauniin sairaanhoitajattaren kanssa? Vatteet katoavat maagisesti käyttäjiensä yltä. Tosin tässä tapauksessa vain minun vaatteeni ja tässä tapauksessa vain paita ja tässä tapauksessa vain, jotta sairaanhoitajatar voisi kuunnella keuhkojani. Hän epäili syöpää. No ei. Ei epäillyt syöpää. Se nyt vain sattuu kuulostamaan dramaattisemmalta kuin "keuhkokuume".

Sairaanhoitajatar lähetti minut kotiin. Hän lähetti minut kotiin odottamaan, että pääsen takaisin terveydenhuoltolaitokselle odottamaan, että pääsen ilmottautumisen kautta odottamaan, että pääsen lääkärin vastaanotolle. Veikatkaapa huviksenne, että kuka minut otti vastaan. Kyllä. Farkkumaisteri paljastui vironaksentilla puhuvaksi suomalaiseksi lääkäriksi. Se on jännä miten luotto ihmisen asiantuntevuuteen voi kasvaa, kun käy ilmi että hän on vironaksentilla puhuva suomalainen lääkäri. Ei mikään ihan tavallinen farkkumaisteri. Jokatapauksessa, herra farkkumaisteri kyseli samat kysymykset kuin sairaanhoitajatarkin, jonka jälkeen minä riisuin. Sitten farkkumaisteri kuunteli keuhkojani ja lähetti minut odottamaan. Odottelun jälkeen joku, joka vaikutti vastavalmistuneelta sädettäjältä, käski minun riisua. Kolmas kerta saman päivän aikana ja taas pelkkä yläosa. Sitten hän sädetti paljasta ylävartaloani röntgenillä. (Mä en oikeasti oo ihan varma miten "röntgen" kuuluu kirjottaa, mutta toisaalta olenko mä ikinä ollut muutenkaan hirveen täsmällinen oikeinkirjoituksen suhteen?) Sädetyksen jälkeen menin odottamaan, että herra farkkumaisteri kutsuu minut kanssaan ihastelemaan keuhkojani. 

Herra farkkumaisteri diagnosoi minulla keuhkoputkentulehduksen ja antoi lahjaksi elämäni ensimäisen sairasloman. Siis sellasen oikean. Lääkärin allekirjoituksella. Farkkumaisteri tosin käytti leimasinta. Ei kynää. Mutta kuitenkin, elämäni ensimäinen sairasloma! Olisin juhlistanut tätä suurta tapahtumaa perisuomalaisia tapoja kunnioittanen, eli vetämällä hirveät perseet, mutta saamani antibiottikuuri esti minua. Tästä johtuen juhlin sairaslomaani katsomalla 106 jaksoa One Pieceä. Kyllä, olen sekaisin. Ei pitäisi tulla kenellekkään hirveänä yllätyksenä.

Mutta long story short: Kävin lääkärissä, sain saikkua ja antibiotteja koska keuhkoputkentulehdus. Sitten juhlin.

Rauhaa, ihmiset.

-Jaakko

Mikä on elämäni tarkoitus?

Onko jokaisella ihmisellä jonkilainen oma "kutsumuksensa"? Siis meinaan, että onko jokaisen ihmisen otsaan tai sydämeen tai mihin nyt ikinä, niin painettu jonkinlaisella näkymättömällä musteella niiden ns. todellinen "kutsumus" tai tehtävä noin niinku elämässä yleensä. Tyyliin että jollain lukee otsassa tai sydämessä (tai missä nyt ikinä) jollain näkymättöllä musteella esim. että "palomies" tai "toimistorotta" tai "spuke" ja sitten siitä tulisi justiinsakin se mitä siinä lukee. Siis että onko elämä ennaltamääriteltyä? En tosiaankaan tiedä, mutta jos on niin mitähän hittoa herra määrittelijä on mun kohalla miettiny. "Noniin, jotain pitäis taas keksiä... Miljonää... Ei, ei sovi tälle. Spurg... Liian ennalta arvattava..." Siinä se on sitten hetken aikaa miettiny ja lopulta kirjottanu vaan, että "omalaatuinen". Niin no. Enhän minä tiedä, mutta aika varma oon että "nurmikonleikkaaja" ei ole se sana, joka minuun on painettu. Jos on, niin haistakoon paskat sitten.

Olen aika vahvasti sitä mieltä, että maailma menettää minussa jotain suurta.(That's what she said.) Ihan vaan sen takia, että en yksinkertaisesti tiedä mitä se on. Siis se juttu jonka maailma minussa menettää. Täytän piakkoin 23 enkä vieläkään tiedä, mikä musta tulee isona. Tiedän kyllä, että lopulta kaikista tulee kuolleita, mutta jotenkin toivon että nykyhetken ja kuoleman välillä olisi jotain muutakin kuin nurmikon leikkaamista. Hyviä ideoita mulla on ollut useita, mutta yleensä on tullu jossain vaiheessa huomattua, että ne olikin aika paskoja ideoita. Joidenkin ideoiden kohdalla en vielä ole saanut tilaisuutta huomata, kuinka paskoja ne ovatkaan. Ehkä minun kutsumukseni on kirjoittaminen. Ehkä mun pitäisi vaan alkaa täyspäiväiseksi blogaajaksi. Voisin vaan kirjoitella tosi jänniä itsekeskeisiä juttuja päivät pitkät ja joku urpo voisi antaa mulle rahaa siitä. Se olisi mukavaa.

Sain muuten tänään töissä eräältä työnjälkeen tyytyväiseltä mummolta suklaata. Se oli jo toinen kerta, kun työnjälkeen tyytyväinen mummeli antoi minulle suklaata. Olen saanut myös mehua, joka ei ilmeisesti ollut myrkytettyä, ottaen huomioon että olen edelleen hengissä. Tai ainakin uskoisin olevani. Mikäli olen kuollut, niin joko taivas on tylsempi paikka kuin oletin, tai elämäni on ollut täyttä helvettiä.

Rauhaa, ihmiset. 

Ps. Anteeksi aikaisempi penis-vitsi. En voinut vastustaa kiusausta. Paitsi jos et tajunnut sitä. Jos et tajunnut penis-vitsiä niin ei sitten mitään.

-Jaakko